7.3.2009

Voi viineri!

Kävimme torstaina katsomassa elokuvan Ralliraita, joka on Markku Pölösen ohjaama komedia. Elokuva seuraa pohjoiskarjalaisen rallitiimin valmistautumista tärkeään rallikilpailuun, jossa panoksena on enemmän kuin kultaa ja kunniaa. Komediassa matka ei tietenkään etene kommelluksitta. Lopputuloksen lienee kuitenkin jokainen arvannut?

11 kommenttia:

  1. Ralliraita

    Elokuvan huumori oli lähinnä suolasta. En nauranut kun parille kohdalle ja nekin lähinnä tyhminä hymähdyksinä, tyhmille jutuille. Huumori syntyi jo kuulluista vitseistä ja kaikkien tuntemista lausahduksista (...Rallin selostaja yritti olla Antero Mertaranta?)

    Autonkoulunopettaja esittäytyi niin ettei sitä kauheammin se opettaminen kiinnostanut vaan siellä käyvät oppilaat. Automekaanikko oli perinteisessä suomalaisessa äijä kuvassa. Kiroilua, makkaraa ja kovistelua.

    Mikko LVIA07

    VastaaPoista
  2. Ralliraita

    Elokuva oli niin surkea kuin nimestä voi vain päätellä. Huumori elokuvassa oli väkisin väännettyä kuraa jossa oltiin yritetty saada Kummelimaista meininkiä mukaan. Mikään kohta ei tahtonut naurattaa kunnolla vaan korkeintaan hymyilyttää typeryydellään.

    Automekaanikot ainakin olivat toistensa peilikuvia. Toinen kiroileva ammaripoika ja toinen nynny mammanpoika. Autokoulunopettaja vaikutti hieman kyllästyneeltä työhönsä.

    Janne LVIA07

    VastaaPoista
  3. Elokuvan huumori soveltuu kaikista parhaiten alle 10- vuotiaille. Kaikki kohtaukset on huudettu/ylireagoitu, jotta se näyttäisi edes vähän hauskalta. Pari kertaa hymähti muutamalla kohdalle, lähinnä näille puoli-villasille jutuille jotka nämä mekaanikot heitti. Mutta koko pätkän ajan tuntui että kohtaukset on nähty kummelit elokuvissa jossain muodossa, josta on otettu mallia tai jopa kopioitu suoraan.

    Autokoulunopettajalla ei ollut pahemmin motiivia tehdä hommaansa, ja tunneilla taisi olla aivan jotain muuta mielessä kun liikennemerkit. Mekaanikot esiintyivät sellaisina kun Lukiolaiset luulevat meidän olevan.

    VastaaPoista
  4. Huumori oli aika Kummeli tyyppistä huumoria (johtunee Silvennoisesta) . Huumori syntyi nyt vaikka mistä. Elokuvassa oli useita kohtia jotka naurattivat, esim. Huudahdus: “AJA S*****A!” ja myös Runki Petterssonin Saapuminen ja lähteminen olivat ihan hauskoja.


    “Mekaanikot” näyttivät mekaanikoilta paitsi ne eroavat oikeista mekaanikoista kuitenkin. Autokoulunopettaja ei kyllä vaikuttanut opettajalta yhtään. Kahvilanpitäjä vaikutti aika bimbolta. Tälläisiä työläisiä tapaa oikeassa elämässä harvemmin.


    Juuso TIT07

    VastaaPoista
  5. Elokuvan huumori oli vanhaa, ennenkin nähty ja koettu. Huumori syntyi konflikteista ja muista tilanteista joissa sitä on ennenkin kyseisiltä näyttelijöiltä nähty. Itse pidin hauskana kohtaa jossa autossa oli jokin vika ja herrat toistelivat "niin vi**u" katsoen toisiaan hölmösti.

    No näyttelijät olivat jokseenkin oikean näköisiä, mutta itse eläminen roolissa ei ollut kummoista, muutaman kerran tuntui, että näyttelijät hiukan veti överiksi.
    Elokuvasta olisi saanut paremman muuttamalla niin ennalta arvattavaa loppua.

    VastaaPoista
  6. Huumori elokuvassa yritti olla "äijämäistä" joka toimii joissakin kohtauksissa varsin hyvin, lukuunottamatta muutamia kohtia.

    Hauskin kohta taisi olla se kun teamin piti hankkia joku uusi bensapumppu, josta tuli hieman väärinkäsityksiä kuka sen lähtee noutamaan.

    Ammatit ja niiden edustajat esiintyivät epärealistisina, oli vedetty aivan överiksi
    mutta tämänkaltaisessa elokuvassa se on ihan toimivaa.

    VastaaPoista
  7. Ei ollut kovinkummonen elokuva.
    Elokuvassa koitettiin tosiaan matkia kummeleita, mutta huonolla menestyksellä. Huumori oli perus työmiesläppää jotka oli joko kuultuja tai muutenvain kuivia eikä joihin ehkä hymähti tai naurahti vähän.

    Autokoulun opettaja katseli vain tissejä eikä niinkään keskittynyt opettamiseen. Kahvilanpitäjä oli melko rapsakka suustaan, luultavasti siksi että tunsi lähes kaikki asiakkaansa tai vähintään tiesi ja osasi puhua heille oikealla tavalla koska kyseessä oli melko pieni paikkakunta.

    Samuli Rännäli (Ränski)

    VastaaPoista
  8. Ralliraita

    Elokuvan huumori oli aika pitkälti samanlaista, mitä nykyajan nuoret "käyttävät" ainakin omissa porukoissani missä liikun. Elokuvan huumori syntyy arkipäivän huumorista, jossa nauretaan toisten tekosille, "soitetaan suuta toisille". Lähinnä parhain kohta / joka nauratti elokuvassa oli, kun se iso kaveri koitti kiroilla ja sai suustaan ulos vai "ÄÄÄÄÄ".


    Elokuvassa jokaisen roolin esittäjä oli aika normaali. Esim automekaanikko rivo suustaan, joka paikka täynnä öljyä yms.

    Ainut mikä vähän poikkesi normaalista, oli autokoulunopettaja jonka opetus "metodit" olivat vähän eritasoa, kuin normaaleissa autokoulussa, mutta ihan hyvät kaikesta huolimatta!

    Janne tit-07

    VastaaPoista
  9. Elokuvan huumori oli minun mielestä semmoista junttia ja rivoa. Huumori syntyi yleensä toisten virheistä ja niiden kommentoimisista ja muutenkin arjen spedeilyistä. Kohtia missä nauratti oli jonkun verran eikä nyt tule niitä mieleen.

    Ammatit oli kuvattu vahvassa ja epärealistisessa asemassa elokuvan suhteen, koska ne ns. kuuluivat elokuvan juoneen ja kulkuun.

    Samuli Kettunen TIT07

    VastaaPoista
  10. Elokuvan huumori oli perussuomalaisen elokuvan huumoria: rivoja juttuja ja paljon kiroilua. Elokuvassa oli yritetty saada "kummelimaista"-huumoria aikaan. Se yritys jäi ala-arvoiseksi.
    Huumori on hauskaa tilannekomiikkaa.
    Mielestäni elokuvassa ei ollut montaa hauskaa kohtaa. Hauskin oli ehkäpä tämä: "Voi viineri!"-kohtaus.
    Elokuvassa esiintyneet ammatit eivät olleet realistisia. Näyttelijät esiintyivät yliampuvasti, mikä sopi hyvin elokuvan tyyliin.

    Tiia Turunen LAB07

    VastaaPoista
  11. Elokuva perustuu nuoreen kundiin nimeltä Luumu. Hän jää kiini autojen ryöstöistä ja vankilasta pois päästyään hänen vanhempansa lähettävät hänet kaupungista pois. He luulevat näin Luumun pysyvän erossa autoista ja sekä niiden varastamisesta.
    Ralliraita elokuvan huumori oli ns. suolaista huumoria , elikkä pientä pervoilua ja seksiin liittyvää läppää. Olihan leffassa kyllä joitakin muita huumorikohtauksia , ei nyt vaan tule mieleen muuta ,paitsi kohtaus jossai jotain eläkeläisiä tulee keskelle ” rallirataa ” ,jonka seurauksena rallin etappi tiukkenee muiden saadessa kärkipään kiini.
    Elokuvassa ei kyllä ollut yhtään oikeasti hyvää läppää vaan , siitä oli yritetty tehdä Kummeli mainen. Ei voinut kuin ns. hymähdellä parissa kohdassa typerille läpöille.
    Autokoulunopettaja sekä entinen rallikartanlukija oli elokuvassa kyllästynyt työhönsä. Hänen nimensä oli ”Sladi” ja hän oli Luumun setä. Hänellä oli ns.hälläväliä asenne ja hän heitti jotain läppää myös teoriatunneilla.Toki kyseinen opettaja osasi myös olla vakavana , sillä hän ihastui erääseen naishenkilöön ,joka suoritti ajotunteja leffan aikana ja kyseinen nainen oli viellä ihan nolla tapaus ratin ja penkin välissä.
    Automekaanikko oli elokuvassa vähän tumpelon oloinen ja Luumu (Olavi Uusivirta) joka oli elokuvan päähenkilö tiesi autoista ja niiden ajamisesta paljon enemmän kuin heidän ensimmäinen kuski ja automekaanikko yhdessä.
    Kahvilanpitäjä oli elokuvassa huumorintajuinen ja kiltin oloinen vanhempi naishenkilö. Kahvilanpitäjä ammatti vaikutti aika pitkäveteiseltä.

    Ville Rantajärvi TIT07

    VastaaPoista